Paavalinkirkko, Helsinki

23.04.2016, 19:00
Paavalinkirkko
Sammatintie 5
Helsinki

Kuva: Markus Kaarto

Renessanssin sävelin kohti valoa

Lauantaina 23.4. Paavalinkirkossa pidettävässä konsertissa Lauluyhtye Versio johdattaa kuulijat renessanssiajan merkittävimpien säveltäjien teosten matkassa kohti valoa.

Konsertin kantavan teeman muodostavat ylistävät ja kiitosta ilmaisevat Maria-aiheiset laulut, joille vastapainoa tuovat kuolema, suru ja ihmisen riittämättömyys. Ohjelma painottuu noin 1400-1600-luvuilla sävellettyyn renessanssin vokaalipolyfoniaan. Aikakauden säveltäjät kuten italialainen Giovanni Pierluigi da Palestrina (1525-1594) ja espanjalainen Tomás Luis de Victoria (1548-1611) käyttivät olemassa olevia gregoriaanisia sävelmiä perustana, cantus firmuksena, jonka ympärille he rakensivat itsenäisistä äänistä koostuvan moniäänisen teoksen. Giovanni Gabrieli (1553/54-1612) tunnetaan Venetsiassa alkunsa saaneen monikuoroisuuden mestarina. Sille  oli tyypillistä riemukas juhlallisuus ja erilaisten kokoonpanojen tuomat äänenvärien yhdistelmät. Konsertissa on mukana kappaleita yksiäänisistä gregoriaanisista sävelmistä neli-, viisi- ja kuusiäänisiin motetteihin ja kahdeksanäänisiin kaksoiskuoroteoksiin.

Vuonna 2003 perustettu vanhaan musiikkiin keskittyvä a cappella -kokoonpano Versio on laulanut muun muassa 1400-1600-luvuilla eläneiden Desprezin, Palestrinan, Victorian, Moralesin, Monteverdin, Gabrielin ja Allegrin teoksia, mutta myös 1900-luvulla syntyneiden Pärtin, Sisaskin, Lauridsenin ja Tavenerin musiikkia. Yhtyeen kokonaissointiin tuo oman värinsä mies- ja naisäänien yhdistäminen väliäänissä eli tenori- ja alttostemmoissa.

Kotimaassa ahkerasti konsertoiva yhtye pääsi vuonna 2010 Iso-Britanniaan suuntautuneen kiertueen aikana aloittamaan yhteistyön yhtyelauluun ja vanhaan musiikkiin perehtyneen laulaja John Potterin kanssa. Kaustisen kamarimusiikkiviikolla 2012 Versio oli mukana ranskalaisen kapellimestari Jean Tubéryn johtamassa messurekonstruktiossa, jonka painopiste oli Claudio Monteverdin vokaaliteoksissa. Versiota ovat ohjanneet myös Päivi Järviö, Kari Turunen ja virolais-ruotsalainen Veikko Kiiver. Lauluyhtye Version ensimmäinen levy julkaistaan syksyllä 2016.

Lauluyhtye Version jäsenet ovat musiikin ammattilaisia ja pitkän linjan harrastajia, joita yhdistää rakkaus renessanssin vokaalipolyfoniaan. Yhtye on saanut kiitosta kirkkaasta, täyteläisestä ja puhtaasta soinnistaan.

Kohti valoa – Lauluyhtye Version konsertti  lauantaina 23.4.2016 klo 19 Paavalinkirkossa (Sammatintie 5, Helsinki).  Palestrina – Victoria – Lotti – Gabrieli – Lõbo. Vapaa pääsy, käsiohjelma 15/10 €. Lisätietoja www.lauluyhtyeversio.fi.